| •UUTISIA 2008 •
2008
» 2009
» 2010
» 2011 »
2012
tammi-
maalis | huhti - kesä
| heinä - syys |
loka-joulu
• 30.03.2008
Tuomarinkartanon pelloilla nähtiin
sunnuntaina hevosien lisäksi partisjengi. Kososen Hanna oli
kutsunut koolle pääkaupunkiseudun partanaamoja, ja 11
karvaista kaveria kutsun otti vastaan ja omistajineen ilmestyi paikalle.
Hannalta itseltään ei tälläistä otusta
vielä kotoaan löydy, mutta eiköhän se Hannallekkin
oma partapoika vielä jostain järjesty...




Tessan ex-mies Charlie totesi Tessan
tuoksuvan jo aikas hyvälle, mutta ei ihan tarpeeksi hyvälle
vielä... Tytti sai oman sinnikkään ihailijan Kodasta.
Koda taitaa tykätä tomerista tytöistä. Tytti
nimittäin komensi aika tiukalla tyylillä pois tätä
yli-innokasta ihailijaansa. Mutta Kodaa ei moinen hammastelu hätkäyttänyt
yhtään ja näin ollen ei poika uskonut, ei sitten
millään, ettei tätä Tyttiä moiset hommat
kiinnosta...


Koda ja Tytti
• 26.03.2008
Kirurgin luvalla pääsimmekin
pääsiäisen viettoon Paukarlahden kauniisiin mökkimaisemiin.
Syy miksi kirurgilta pitää matkustuslupia nykyään
kysyä on se, että kotiuduin sappioperaatiosta kiirastorstaina.
On nimittäin sapettanut viime aikoina aikalailla, voidaan puhua
jopa sapen kiehumisesta... No, tämä yksi operaatio ei
vielä riittänyt, vaan kahden viikon päästä
kolahtaa koko sappirakko kivineen päivineen kirurgin pöydälle.

Kyllä täytyy sanoa että
Vantaan vesisateisiin varsin väsyneenä, tuntuivat Savon
hohtavat keväthanget aivan mahtavilta. Kuten kuvista voi havaita
ottivat Tessa ja Tyttikin kaiken ilon irti talvisista keleistä.
Ohjelmassa oli potkukelkkailua, pilkkimistä, koiratanssimista,
painimista, lumisukellusta ja kirmailua Kalleveden jäillä.
Ja samalla Savon reissulla kävimme myös esittelyvisiitillä
Siilinjärvellä, jos hyvin käy niin Aapontiellä
voi tassutella loppukesästä pikkuinen Tessalonikan tyttöpentunen...



Kallaveden kalastuksenvalvojat

Koiratanssiako ?

Tessalla alkaa tosiaan olla kovasti
jo kevättärinnassa, eli kaikki merkit viittaavat että
juoksut alkavat lähestyä. Mysse on valmiina morsmaikkunsa
tuloon, ja eiköhän piakkoin Liedossa nähdä umpirakastunut
partis-pariskunta.

Olen ilokseni vastaanottanut jo
useamman alustavan pentuvarauksen eli kiitettävästi on
ollut kiinnostusta ilmassa tästä suloisesta Tessa&Mysse
yhdistelmästä. Jos mieli saada oma partispallero loppukesästä
omaan kainaloon, niin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä Sariin
040- 545 1878 tai Sarimi@luukku.com. Näitä Tessalonikan
pikkupartoja on harvoin tarjolla, harvoin tarjolla, jos ei milloinkaan...

• 16.03.2008
Tampereella pidettyyn KV-näyttelyyn
osallistui Tessalonikalaisista Pirkkalan oma poika Hattiwatti ja
Tyttiäisemme.

Alankomaista saapunut tuomarimme
Jan de Gids arvio Hatin hiukan ujoksi nuorukaiseksi, joka tarvitsee
lisää harjoittelua. Ihan hampaattomaksi hepuksi ei tätä
poikaa voida sanoa, on nimittäin siunaantunut suuhun muutama
ylimääräinenkin hammas. Liikkeet pojalla sujuivat
tällä kertaa varsin mallikkaasti, mutta se nätisti
seisominen tuottaa edelleen vaikeuksia.


Tytti ainokaisena nuortenluokkalaisena
voitti sarjansa erittäin hyvällä arvostelulla. Tuomari
kehui neitiämme ystävälliseksi, erittäin vaaleaksi,
siniseksi tytöksi. Mitä ? Tyttihän on aivan selvästi
musta, vain blondin valepukupäällä (joka oli muuten
laadultaan erinomainen). Harmittavasti Tytin liikkeissä oli
taas kerran liikaa vauhtia ja vetoa, näin ollen liikkeiden
arvioinnissa oli tuomarillamme vaikeuksia. Ja taas saimme läksyksi
kotiharjoittelua...


Tampereella tavattiin myös
muuta sukukuntaa. Erinomaisiin suorituksiin yltivät Tessan
Naksu-veli (FIN MVA Hippuliinan Naxos) sekä pikku-sisko Ninja
( FIN MVA Hippuliinan Britax Kid) kumpainenkin sijoittui valioluokissaan
sijalle 4. Parhaiten pärjäsi kuitenkin tällä
kertaa Hippu-mummo (FIN MVA JV-00 Zarbrax Glorious Gift). Juuri
veteraani-iän saavuttanut mummeli nappasi itselleen ROP-veteraani
pokaalin kotiin viemisiksi Poriin. Hippuliinan kasvattaja ryhmä
palkittiin myös päivän parhaimpana, kera kunniapalkinnon.
Onnittelut Vivekalle !

Mummon kanssa kuvassa

ROP-VET "Hippu" FIN MVA JV-00 Zarbrax
Glorious Gift
Kehän jälkeen käänsimme
kuonot kohti Hattilaa. Hattiwatti oli kaikkea muuta kuin ujoa poikaa
esitellessään kotiaan ja ihanan lumista pihaansa siskolleen
ja meille muille. Kiitokset vieraanvaraisuudesta Hatin kotijoukoille
! Meillä kaikilla oli niin mukavaa, voi jospa Tessa ja Viuhti
olisivat olleet mukana... Viuhtia ei tosiaan Tampereella nähty
vilahtavan, sillä pitäähän jonkun pitää
susivahtia kotosalla. Taas on nimittäin tehty susihavainto
meillä Päiväkummussa, n. 100 metriä Viuhdin
pihamaalta, Sipoon puoleisessa metsikössä. Onneksi Viuhti
omaa siinä määrin järkyttävän varoitusäänen
ja erikoisen paksun turkin, jotta kyllä sudella tukehtumisvaara
on lähellä jos poikamme pihalle eksyy. Seuraavan kerran
näemme Hattia todennäköisesti toukokuussa, ei susi-
vaan lammasmaisissa merkeissä Piikkiön partisten paimennuspäivillä.


• 12.03.2008
Tessalonikan uutisissa tänään
tarjolla kyynäreitä ja käärmeitä.
Tytti passitettiin siis uusinta
kuviin Per Axelsonille. Tohtori Axelson ei muuta omaa kantaansa
eli vasen kyynärnivel on edelleen täysin terve 0 ja oikeassa
nivelessä on havaittavissa lievä muutos 1. Liekkö
tytöllämme Suomen kuvatuimmat partiskyynäreet? Tämä
oli siis jo kolmas kerta kun säteilytimme Tytin etujalat. Ensimmäisen
kerran kuvat otettiin jo vuosi sitten, Tytin ollessa puoli vuotias
pentu. Syy kuvauksiin oli silloin saattuneessa liukkaan kelin holtittomassa
kaatumisonnettomuudessa. Luulin Tytin vain venäyttäneen
oikean jalkansa kaatuessaan ja sen vuoksi ontuvan, mutta kuvat paljativatkin
että oikea kyynärnivelpää oli lievästi
vaurioitunut onnettomuudessa. Onneksi tämä vaiva parani
nopeasti särkylääkkeiden ja "hillityn &
hallitun" liikkumisen avulla. Axelson pitää hyvin
todennäköisenä että nyt näkyvä lievä
muutos on muisto kyseisestä traumasta. Tämä teoria
selittäisi myös sen miksi juuri Tytistä tehtäisiin
tutkitun sukunsa ainut ja ensimmäinen kyynärnivel "vammainen".
Nyt jäämme mielenkiinnolla
odottamaan mitä Liman näkee näistä uusista kuvista.
Kuvat on otettu tällä kertaa sekä sivulta että
päältä, ja mukaan Kennelliitton lähti poikkeuksellisesti
myös cd-romppu, jotta kuvien laatu ja tutkittavuus pitäisi
olla erityisen hyvä.
Sitten uutisten toiseen aiheeseen
eli käärmeisiin. Kalkkarot ovat nimittäin heränneet
"talviuniltaan" Arizonassa ja näin ollen Kauko pääsi
odottamaansa käärmekoulutukseen. Koulutuksen tarkoituksena
on opettaa koira väistämään tielleen sattuneet
käärmeet ja näin ollen välttämään
vaaratilanteet. Itse koulutustilanteeseen ei omistajia oteta mukaan
häiriköimään. Vaan kouluttaja itse vie koiran
maastossa olevan käärmehäkin luo, ja varmistaa että
koira saa hajun ja kuulee kalkkarot. Heti kun koira on havainnut
käärmeet, se saa negatiivisen korjauksen eli hyvin pienen
sähköiskun ( huom. Suomessa sähkäpannan käyttäminen
on kielletty),tarkoitus on että koira pyrkii pois käärmeiden
luota. Kauko oli kuulemma saanut heti hajun ja äänen ja
poispyrkiminen oli ollut aivan priimaluokkaa. Koira testattiin vielä
toisen piilotetun käärmehäkin luona, ja onneksi Kauko
oli älynnyt mikä homman nimi on, ja näin ollen poikaa
ei tarvinnut toista kertaa sähköttää.
Koulutuksen jälkeen Kaukon
kotijoukot pääsivät myös tutustumaan käärmeisiin.
Kaukoa ei vaan saatu tulemaan 30 metriä lähemmäksi
noita kääärmeitä. Siis koulutus oli onnistunut
oikein hyvin ja Maija oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että
jos vaelluspolulla käärme sattuu läheisyyteen niin
Kauko kyllä käytöksellään siitä varoittaisi.
Ja kasvattajan mieltä erityisesti lämmitti Maijan viestin
loppusanat: " Kyllä se vaan on niin hieno koira tämä
meidän Kauko".


"Käärmenainen" ja kiirettä pitävä
Kaukolainen
• 06.03.2008
Kennelliitosta saapui järkyttävää
postia ! Annie Liman järjesti shokki-yllätyksen lausumalla
Tytin kyynäreet kakkosiksi 2/2. Tätä emme kyllä
kakistelematta nielaise, eikä nielaise tohtori Axelsonikaan,
vaan lateli puhelimessa korvaani varsin julkaisukelvotonta tekstiä
asian tiimoilta. Juttu etenee nyt siten että Tytti joudutaan
kuvaamaan uudelleen maanantaina 10.3, ja jos edelleen Limanin ja
Axelsonin lausunnot eivät vastaa toisiaan viemme kuvat Kennelliiton
paneelin käsiteltäviksi.
Kaikeksi onneksi Tyttiä ei
moiset "vammais-nivelet" milläänlailla vaivaa,
joten en aio vielä pyörätuolia neidille hankkia.
Ja takajalathan olivatkin priimaluokkaa eli lonkat A/A.
Viuhti-veikan tulokset saapuivat
myös tänään takaisin kotiin, onneksi samanmoisina
kuin sinne Kennelliittoon menivätkin eli täysin terveet
paperit lonkat A/A, kyynäreet 0/0 ja silmät OK.
Kuvassa oleva neitokainen ei olekkaan
meidän Tytti, vaan kaksoisolento Viivi-sisko. Tämä
blondi ei kiireiltään ole vielä kuvauksiin ennättänyt,
mutta eiköhän aikanaan Viivinkin tulokset tänne tipahda.
Toivomme Isosti Onnea kuvauksiin ! Sitä tässä näköjään
tarvitaan...

• 04.03.2008
Näyttelykuulumisia Jenkeistä
lähetteli poikamme Kauko. Poika esiintyi kolmena peräkkäisenä
päivänä Fiesta Cluster Showssa Arizonassa. Perjantaina
ja sunnuntaina Kauko oli reserve winner eli "vara-sertin"
voittaja. Lauantaina ei pidettykkään välipäivää
vaan voittajapäivää eli Winner oli Kaukolainen. Näin
ollen poika nappasi itselleen yhden pisteen lisää ja hivuttautui
karvan verran lähemmäksi Amerikan muotovalio-titteliä.
Onnittelut kaikinpuolin mallikelpoiselle Kaukolle ja Kaukon kotijoukoille!

Kauko ja kalifornialainen kamu
• 23.02.2008

Jos metsään haluat mennä nyt...

...sä takuulla yllätyt.

Jos metsään haluat mennä nyt...

... näet sammaleet myllätyt...

• 19.02.2008
Kaukon kujeilut jatkuvat... Tällä
kertaa oli vuorossa Phoenixissä järjestetty Match-show.
Myös mätsäilysäännöt menevät
Jenkeissä erilailla kuin meillä täällä
koto Suomessa. Siis siellä ei jaeta mitään puna/sininauhoja
ikä- ja kokoryhmittäin, vaan koirat arvostellaan roduittain
ja ryhmittäin, aivan kuin oikeissa näyttelyissä.
Komeasti Kauko oli päivän Rop-partis ja paimenkoiraryhmästä
tuli vielä upeasti palkintosija 3. Tämä oli erinomaista
harjoitusta oikeita näyttelyitä silmälläpitäen,
jotka ovatkin jo Kaukolla edessä kahden viikon päästä.
Toivotaan että siellä kulkee yhtä hyvin !
Komeat Onnittelut Kaukolle ja Maijalle
!


• 14.02.2008
Amerikan kirjeenvaihtajamme Kaukon
veikeän kuvan välityksellä toivotamme partismaista
Ystävänpäivää kaikille teille jotka täällä
Tessalonikan sivuilla vierailette!

Mistä tunnet sä ystävän...
• 11.02.2008
Takana jännittävä
maanantai-ilta Per Axelsonin luona Mevetissä. Kävimme
nimittäin terveystarkastuksissa, siis Hatti, Viuhti ja Tytti.
Koko kolmikon silmät tutkittiin ja terveiksi todettiin. Jäämme
jännäämään muita lopputuloksia, mahtavatko
pysyä samanmoisina kun Kennelliitosta palautuvat. Taitaa kyllä
olla niin että Rymy-Eetumme eli Viuhti (jonka lonkkalausuntoa
eniten pelkäsin) vetää parhaimmat lausunnot kotiinsa...
Isot kiitokset veljeksien omistajille,
Mirkalle, Tiinalle ja Artolle että kuskasitte pojat kuvauksiin:)
!
• 03.02.2008

Sunnuntaina vietetyssä Päiväkummun
Partojen laskiaisriehassa olivat paikalla kaikki "yhdistyksen"
jäsenet eli Tessa, Tytti ja Viuhti. Ja meno oli taas aika riehakasta...

• 24.01.2008
Kesän 2008 pentusuunnitelmat
ovat julkaistu, katso pennut sivu...

• 21.01.2008
Kaukon (T. Tiuhti) piti myös
oma näyttelyvuotensa Jenkeissä avata, mutta valitettavasti
näyttely siirrettiin rankkasateiden vuoksi kuukaudella eteenpäin
helmikuulle. Näyttelyiden lisäksi Kaukon kevään
suunnitelmiin kuuluu myös käärmekoulutus. Saapas
nähdä mitä kalkkarot Kaukosta tuumaavat, hui...
Myös Kaukon kosiskelu on jatkunut.
Keväämmälle on New Mexicon näyttelyyn treffejä
alustavasti sovittu tästä pojasta kiinnostuneen coloradolaisen
partiskasvattajan kanssa. Katsotaan eteneekö asia kun pojan
livenä näkevät. Myös terveen paperit pitäisi
pojalle saada. Terveystutkimukset ovatkin, yllätys yllätys,
vähän erilaiset Jenkeissä kuin täällä
Suomessa. Virallisen lonkkakuvauslausunnon saa vasta
2-vuotiaalle koiralle ja silmät ja kilpirauhaset täytyy
tutkia joka vuosi.
Jäämme mielenkiinnolla
kuulostelemaan Kaukon kevään kulkua ja uutta Partis-lehteä
odotamme myös innolla, onhan siellä Kaukon tarinoita osa
2.

Kaukoa naurattaa
Ai niin, Kaukolle on löydetty
kaltaistaan partisseuraa. Phoenixiin, Kaukon kotikulmille on nimittäin
muuttanut Kiltie, 9 kuukautta vanha partispoju. Kauko oli ollut
kuulema onnensa kukkuloilla uudesta samanhenkisestä kaveristaan.

Kiltie ja Kaukokiito

Kiva nenu sulla
• 20.01.2008
Tessalonikalainen kolmen kopla;
Hatti, Tytti ja Viuhti kohtasivat jälleen. Tapahtumapaikka
oli tällä kertaa Lahden ryhmänäyttely. Tuomarin
tehtävät hoiti Paula Heikkinen-Lehkonen kahden harjoitusarvostelijan
kera.
Hatti ja Viuhti olivat ainoat junioriluokkalaiset
pojat. Hatti voitti luokan ERITTÄIN HYVÄLLÄ arvostelulla,
joka oli kaikkiaan kivaa luettavaa vaikkei se ihan erinomaiseen
riittänytkään.
Viuhdin virtanappulan säädöt
olivat jääneet jälleen aika max asentoon, mutta kaikesta
huolimatta pysyimme kehän sisäpuolella. Tuomari arvioi
Viuhdin HYVÄKSI pojaksi, jonka erittäin paksun turkin
alta löytyy vielä kovin kehittymätön nuorukainen.
Tytti ainoana juniorityttönä
voitti luokkansa ERITTÄIN HYVÄLLÄ. Ja tällä
tytöllä löytyy ikäisekseen mahtava runko, jota
tuomari ylisti myös harjoitusarvostelijoille. Lupaava lapsukainen,
joka tarvitsee vain kiinteytyä ja vaihtaa turkkinsa.

Tässä tulee Hatti

Ja tässä vilahti Viuhti

Katsokaapas tämän tytön runkoa...

Blondiakin blondimpi Tytti
• 07.01.2008

Vuosi 2008 pyörähti käyntiin
rauhallisesti kotosalla täällä Päiväkummussa.
Edes naapurin poikien järjestämä 6 tuntia kestänyt
jatkuva pommitus ei kummemmin häirinnyt meidän tyttöjen
eloa.
Tämä partismainen juhlavuotemme
(tuleehan 20 vuotta kuluneeksi siitä kun ensimmäinen partis
taloomme tassutteli!) tuonee tullessaan Tessalonikalaisille uudet
kujeet... Näyttelyissä spurttailu jatkuu, tottelevaisuuttakin
yritämme treenailla, ehkäpä joku lapsukaisista eksyy
agilityradoillekkin. Lampaiden paimennuspuuhat ovat varsinkin Tytin
haaveissa ja terveystarkastuksiin passitetaan koko kakaralauma.
Ja kaiken kukkuraksi yritämme taikoa niitä juhannuspentuja
Tessalle !

Vauhti-Viuhti kortiksi muuntautuneena
Vielä viime vuoteen palatekseni
haluamme kiittää kaikkia teitä jotka ihanin joulutervehdyksin
meitä muistitte. Erityisesti sydäntä lämmitti
Tessan lasten jouluiset viestit, kaikki siis hyvin.
Kiitokset yhteistyöstä ja kärsivällisyydestä
!
|